Daybeach's Rafael (Raffe)

Novascotiannoutaja eli tolleri (Nova Scotia Duck Tolling Retriever) s. 17.08.2005

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Kevättä!


Pääsiäinen tuli ja meni, kevät etenee vauhdilla. Kävimme Jyväskylässä kyläilemässä ja Laajavuoressakin pyörähtämässä. Raffella energiaa riittää edelleen, vaikkakin nykyään rauhoittuminenkin onnistuu kohtuullisesti. Agilityä olisi suunnitelemissa alkaa harjoitella kesän tullessa, kunhan saan opintoni lomalle ja kauan odotettua vapaa-aikaa. Tottelemisen kanssa on vähän niin ja näin, riippuen kuka käskee.

Näyttelyihin olemma varmaan loppukesästä suuntaamassa, kunhan tuo kaveri saisi vähän massaa. Painoa noin 18kg, eikä urosmaisesta rintakehästä ole vielä tietoakaan. Monet luulevat rääpälettä vielä pennuksi, eivätkä meinaa uskoa että kesällä tulee jo kaksi vuotta täyteen. Sutjakkaan ulkomuodon lisäksi vaikutusta lisännee eloisa liikehdintä... Häntä vispaa jatkuvasti ja aina pitäsi olla leikkimässä.


Terveenä ollaan pysytty ja oikea ruoka maittaa, palkkioherkkupalaa edelleen etsitään. Tähän asti lelu on ollut paras palkkio, vaikkakin siitä saatetaan kuumua hieman liikaakin. Perinteiset nakit ja lihapullat eivät kelpaa edes suuhun otettaviksi, saatikka nieltäviksi. Hieman yllättäen roskiksen ja keittiönpöydän sipulit maistuvat kyllä, puhumattamakaan muista iki-ihanista kasviksista. Naudannahkaluut kestävät vajaan päivän, hirven reisiluu (kokonainen) melkein kolme päivää. Anaalirauhaset ovat valitettavasti silloin tällöin vaivanneet. Olen myös ihan aikuisten oikeasti alkanut epäillä kaverin kuuloa, kun onnistun hieman liian usein säikäyttämään uniltaan. Raffe ei useinkaan kuule, että olen tullut samaan huoneeseen ja puuhailen omiani ja säikähtää sitten kovasti haukkuen huomatessaan minut. Kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa kyllä kuulo toimii, mutta jospa se on hieman heikko tai sitten uni vain kovin sikeä... hmm

Kaisa

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Syksyn alkua

Syksyä pukkaa ja minullakin yliopisto-opinnot alkoivat. Raffe on ollut muutamaan otteeseen viettämässä kesälomaa Kuopion mökillä, saaden osansa ampiaisten äkäisyydestä ja punkeista, mutta myös mahtavista uintikeleistä. Virtaa ja omaa tahtoa löytyy, olenkin alkanut epäillä Raffen korvien unohtuneen Kuopion mökille... Noudon kanssa joudumme edelleen tekemään paljon töitä, edistymistä tapahtuu hissukseen.

torstaina, kesäkuuta 01, 2006

kesän alkua


Raffesta on tullut jo iso poika. Uiminen on maittanut heti kun jäät lähtivät, hieman jo jäiden aikaankin. Ennen talveahan ei uimassa vielä ehditty käydäkään. Virtaa riittää, yksin ollessaan joskus hieman liikaakin. Painoa 16 kg. Valkoiset kohdat pienentyneet huomattavasti: Hännän päässä enää pieni tupsu, sanoin tassuissa, rinnassa sentään hieman enempi, mutta ei siinäkään paljoa.

sunnuntaina, helmikuuta 12, 2006

raffe puoli vuotta

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Raffe 5,5kk


Raffe 5,5kk
Painoa 11.5 kg, hampaat kaikki vaihtuneet, viimeisin pari viikkoa sitten. Sisäsiisteydessä tullut hieman takapakkia, huomiopisut lirahtavat aina kun vieraita kylässä... muuten ollaan sisäsiistejä.
Paikallaan olo sujuu jo ihan kivasti, tokon alkeet alkavat 19.2.

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005


Raffe Oulun tollereiden pikkujouluissa Valkeisjärvellä 2.12. Kuvan ottanut Pasi Partanen.

Daybeach's Rafael

Joulua odotellaan. Raffe on nyt (ikää 4kk) lähes täysin sisäsiisti ja hampaatkin vaihtuneet kulmia lukuunottamatta.